| Summary: | Artikkelissa käsitellään pedagogista dokumentointia, joka on saanut merkittävän aseman uusissa varhaiskasvatussuunnitelmien perusteissa (2018). Ei ole kuitenkaan yksiselitteistä, mitä käsite tarkoittaa ja miten sitä tulisi soveltaa käytännössä. Artikkelissa tarkastellaan pedagogista dokumentointia Reggio Emilian kasvatussuuntauksen näkökulmasta mutta myös teoreettisia avauksia ja keskustelua, joka ammentaa virikkeitä jälkistrukturalistisesta ajattelusta. Reggio Emilia - suuntauksen puitteissa pedagogisesta dokumentoinnista piirtyy kuva, joka varhaiskasvatuksen kentällä toimii välineenä demokratian, osallisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämisessä. Deleuzen ja Guattarin ajatteluun nojaten artikkelissa argumentoidaan, että pedagogista dokumentointia tulisi kehittää suuntaan, jossa edistetään yhteisöllistä ja tilannekohtaista reflektointia, jottei dokumentointi jähmety ulkokohtaiseksi ja normatiiviseksi kehittämis- ja arviointimenetelmäksi. Pedagoginen dokumentointi näyttäytyy tällaisesta näkökulmasta vaativana mutta luovana työvälineenä, joka istuu hyvin pohjoismaiseen varhaiskasvatuskulttuuriin; siinä toiminta- ja arviointikulttuuria säätelevät normit ovat verrattain väljät.
|
|---|