| Summary: | Päättyneen vuosikymmenen aikana Eurooppa, maanosan integraatioprojekti sekä lopulta myös eurooppalainen liberalismi ajautuivat kriisiin. Kolmekymmentä vuotta sitten, kylmän sodan ja ideologioiden kamppailun päätyttyä, Euroopassa elettiin toisenlaista murrosvaihetta. Usein 1980- ja 1990-lukujen taite ja vuosisadan viimeisen vuosikymmenen alku esitetään tulevaisuudenuskon ja kehitysoptimismin aikakautena; ajanjaksona, jolloin liberalismin voittokulku näytti vääjäämättömältä.
Tässä artikkelissa kylmän sodan lopun vuosia 1989–1991 lähestytään toisenlaisesta perspektiivisestä. Artikkelissa tutkin millaisia haasteita ja uhkia suomalaisessa tiedeyhteisössä Euroopan uskottiin kohtaavan tulevaisuudessa. Mitä uhkakuvia tutkijoiden odotushorisontissa ilmeni näinä murroksen vuosina, kun aikalaiset joutuivat orientoitumaan menneeseen ja tulevaan uudella tavalla? Uhkakuvia analysoidaan tutkijoiden sanoma-, aikakaus- ja tieteellisissä lehdissä julkaistuista kirjoituksista ja haastatteluista. Metodologisesti artikkeli ammentaa sekä aatehistorian että menneiden tulevaisuuksien tutkimusperinteistä ja käsitehistorioitsija Reinhart Koselleckin menneiden tulevaisuuksien tutkimuksen käsitteistöstä.
Analyysin pohjalta esitän, että tutkijoiden odotushorisontissa maanosan tulevaisuuden haasteet ja uhat kytkeytyivät viiteen kokonaisuuteen: kansallisuuskysymyksiin, muuttoliikkeisiin ja niihin liittyviin lieveilmiöihin, Euroopan integraation dynamiikkaan, köyhyyteen ja varallisuuseroihin sekä ympäristöongelmiin. Tähän pohjautuen argumentoin, että kertomukset, joissa 1990-luvun alun Euroopan ajan henki esitetään toiveikkuuden täyteisenä liberalismin voitonhetkenä, eivät täysin vastaa todellisuutta. Päinvastoin, juuri Euroopan nykyiset ongelmat ilmenivät jo tuolloin aikalaisten tulevaisuudenkuvissa.
|
|---|